50 kansanedustajaehdokasta lupasi toimia lapsen hyvinvoinnin puolesta
Suomen Lasten Parlamentti kutsui eduskuntavaalien aikaan kaikki Suomen lapset ja kansanedustajaehdokkaat kertomaan ajatuksiaan www.lastenvaalit.fi –sivustolla.
Edustajat tekivät tällä ajanjaksolla tehtävän kouluissa. He esittelivät
lastenvaalit.fi sivuston ja keräsivät luokissaan oppilaiden viestejä julkaistavaksi lastenvaalit.fi -sivulla.
Lapset lähettivät pieniä kirjeitä ehdokkaille ja ehdokkaat kirjoittivat pieniä kirjeitä kaikille Suomen lapsille.
Kansanedustajaehdokkailta odotettiin, että he kertovat myös siitä, miten he ovat valmiita toimimaan lasten hyvinvoinnin puolesta. Lapset viestivät paljon siitä, millainen on hyvä kansanedustaja sekä muina aiheina
olivat koulu, ilmasto ja toive kuulla lasta eduskunnassa.
Reilut 50 kansanedustajaehdokasta kirjoitti sivustolle ja lähes 10 niistä johti ehdokkaan ja lapsen vuoropuheluun. Yhteensä lasten kirjoituksia oli reilut 30.